Pirkanmaan Vihreä Liitto ry
Ville Hämäläinen
puhe Etelä-Pirkanmaan Vihreät ry:n perustamiskokouksessa Urjalassa, 26.2.2016
Haluan Pirkanmaan Vihreän Liiton puolesta onnitella uutta Etelä-Pirkanmaan Vihreät ry:tä ja kiittää paikalla olevia aktiiveja toimeen tarttumisesta.
Etelä-Pirkanmaan vihreiden perustamisessa on paljon mistä iloita.
Ensinnäkin tämä toteuttaa hyvin sitä tavoitetta, joka meillä on ollut sekä piirin että puolueen tasolla: miten saisimme vähennettyä yhdistysbyrokratiaa ja lisättyä jäsenistölle ja kaikille suunnattua toimintaa? Miten saisimme parempia tapahtumia ja vähemmän taakkansa alle kaatuvia järjestömyyriä?
Toisekseen on ilo tehdä tätä työtä juuri teidän kanssanne. Etelä-Pirkanmaan Vihreiden perustaminen oli yksi tärkeimmistä tavoitteistamme tälle vuodelle. Olimme kuitenkin todella positiivisesti yllättyneitä, kun jo ennen helmikuun puoliväliä Akaan aktiivien johdolla oli työ jo tehty. Minä ja toiminnanjohtaja saimme lähinnä katsella iloisina vierestä, kun aktiivit toteuttivat tämän itse.
Meillä on muutenkin ollut ilo tehdä yhteistyötä kuluvan vuoden aikana Akaan kanssa. Eduskuntavaaleissa Akaalla oli oma ehdokas mutta he tekivät silti ahkerasti myös yhteistä eduskuntavaalikampanjaa. Lätyistä pääsin itsekin pariin otteeseen nauttimaan.
Syksyllä piirihallituksessa oli havaittavissa hieman vaaliväsymystä. Kun syksyllä tulimme syyskokousta ja piiripäiviä pitämään Akaan järjestämään tapahtumaan, murheet unohtuivat hyvien kokousjärjestelyjen, seuraaviin vaaleihin innostavien koulutusten, erinomaisen iltaohjelman, hyvän ruuan ja saunomisen merkeissä. Piiripäivät olivat upea päätös vaiheikkaalle yhdistysvuodelle 2015.
Kolmanneksi haluan sanoa, että on ilahduttavaa tehdä tulevia kuntavaaleja teidän kanssanne. Etelä-Pirkanmaan Vihreät nimesi tänään seitsemän ehdokasta kuntavaaleihin, kaksi Urjalaan ja viisi Akaaseen, ja teki tämän ensimmäisenä yhdistyksenä Pirkanmaalla. Uskon, että Etelä-Pirkanmaan Vihreät tulevat toteuttamaan näkyvää ja hyvää toimintaa ympäri eteläistä Pirkanmaata. Tämän porukan kanssa saamme varmasti ehdokastavoitteet täyteen ja teemme yhdessä upean vaalivuoden.
Kiitos ja onneksi olkoon vielä kerran!
Ville Hämäläinen
puheenjohtaja
Pirkanmaan Vihreä Liitto